perjantai 15. kesäkuuta 2012

Ei mennyt tämäkään päivä kovin hyvin. Tai meni, ja sitten ei mennyt. Liikuntaa en voinut harrastaa, koska olen jotenkin kipeä, mikä lien kurkku- tai keuhkotulehdus, taas. Ja muutenkin väsytti niin, ettei töistä tahtonut tulla mitään ja nukuin monen tunnin päiväunetkin. On vaan niin väsynyt ja kipeä olo, mutta onneksi ihan parin päivän päästä alkaa loma. Ja luultavasti menen huomenna aamulla käymään lääkärissä, niin tuskin menen enää töihin ennen lomaa. Ja sitten saan vain olla kolme viikkoa. Ja reissata ja riehua, mutta on se kuitenkin eri asia kuin olla töissä. Ja lenkillekin ehkä jaksan lähteä kun ei mene puolta päivää aina töissä.

RUokapuoli sen sijaan meni aika lailla juuri niin kuin ei saisi. Työkaverilla oli paljon pullaa töissä mukana, joten päivässä tuli syötyä ainakin kolme isoa pullaa, ja kolme munkkia. Sitten töissä valmisruokaa ja vähän jogurttia päälle, ja kotona näkkileipää ja kinkkua. Kalorimääristä en tiedä mitään, mutta edelleen pitäisi saada nuo valmisruoat ja muutenkin yksipuoleinen ruokavalio kuriin, monipuolista ja terveellistä tilalle.

Pelottaa nyt se alkava loma, siis ihan ruokailujen kannalta. Kun sitä ruokaa tulee olemaan niin paljon etten edes jaksa syödä niin paljoa, ja se on paljon se. Pitää vain yrittää rajoittaa, ja liikkua paljon. Ja nukkua paljon, niin jaksaa liikkua. Ja nukkumisesta puheenollen, nytkin pitäisi olla jo nukkumassa. Herätys on kuitenkin aikainen, vaikka en töihin menekään vaan lääkäriin. Ehdin sentään sen neljä tuntia vielä nukkua, saa luvan riittää. Toivottavasti huomenna menisi tämä projekti jo niin kuin sen pitäisi. Tai siis että jos saisin itseni pidettyä kurissa. Ehkä tämä tästä, nyt kun siihen aktiivisesti kiinnittää huomiot ja joutuu kaiken raportoimaan, siillä tänne en valehtele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti